Suvikulttuuria kesäteatterissa /Claudia

Make tapansa mukaan muisteli menneitä postauksessaan, joten ajattelin, että voisin minäkin astua pari askelta taaksepäin muistojen maantiellä. En kuitenkaan kovin kauas, vaan viime viikonloppuun! Vietimme Maken kanssa viikonloppua mökillä rentoutuen.

Päätimme juhlistaa lauantai-iltaa nautiskelemalla annoksen rikasta paikalliskulttuuria. Kyllä, oli aika perisuomalaisen kesäteatterielämyksen! Kohteemme oli Kuivalahden kesäteatteri, soma ja pieni mutta ajanmukaisella äänentoistotekniikalla varustettu teatteri ihastuttavassa rustiikkisessa maalaismiljöössä.

Maken huomion vanginnut pappatunturi

Tänä vuonna teatterin ohjelmistoon oli rantautunut Heikki Turusen romaanin Kivenpyörittäjän kylän näytelmäversio. Näytelmä kertoo sinänsä viehättävän tarinan fiksusta kaupunkilaisnaisesta, Meeristä, joka on saanut riesakseen yksinkertaisen maalaisjörrikän ja koko kylällisen hänen kaltaisiaan hupaisia hölmöjä. Humalassa hassuttelevat kansanomaiset hahmot, riemastuttava paikallismurre, tahattomat mutta, voi, niin inhimilliset pikku kömmähdykset ja räväkkä, uskaliaskin kielenkäyttö, niistä on kesäteatterin valloittava taika tehty.


Ja mitä muuta seinällä olisikaan kuin Kekkosen muotokuva ;) Tyylikästä epookkilavastusta täydensi myös ihan toimintakuntoinen pappatunturi, johon Make tykästyi, kun on sellainen moottorihupsu! Yrittipä tuo mokoma ostaakin sen esityksen jälkeen, mutta sille minä pistin napakasti stopin. Kaltaiseni kokenut teatterikävijä saa syvimmän nautintonsa osallistavasta, yhteiskuntaa tarkasti analysoivasta teatterista, mutta kyllä tällaiselle harmittomalle hupailullekin Suomen kesässä sijansa löytyy. Iso peukku tekijöille! Jäin kuitenkin kaipaamaan, että autenttista ajankuvaa olisi haettu traktorin sijaan vaikkapa elävällä hevosella tai lehmällä. Ei koskaan pidä aliarvioida karvaisten ystäviemme lumovoimaa teatterissakaan. Oli miten oli, ihmisnäyttelijöiden antaumuksellinen ja ilmeikäs esiintyminen lämmitti sydäntä ja mieltä.


Väliajalla kahvia ja munkkeja sai ostaa tästä hurmaavasta myyntikatoksesta. Ja olihan meidänkin Maken kanssa kerran kesässä saatava munkkikahvit per nassu. Kahvin kanssa ei valitettavasti ollut vitaminoitua luomusoijamaitoa, jota yleensä suosin, mutta, hei, onhan se anteeksi annettava täällä landella, hahhaa!

Ja entäpä sitten se dénouement? Hyvä näytelmähän on valon ja varjon leikkiä ja se totisesti näkyi tässäkin. Näytelmän loppupuoliskon tummemmat sävyt (älkää pelätkö juonipaljastuksia!), erityisesti Meerin uhraukset miehensä puolesta, toivat minulle pienen kyyneleenkin silmäkulmaan. Makehan ei tämmöisistä juuri liikutu. Sitä paitsi hänelle meni lopussa roska silmään.

Mökillä, illan pehmeässä hämärässä, kevyen iltapalan kanssa vähän alsacelaista valkkaria, löylyttelyä puusaunan lauteilla, uintia kuutamosillalla peilityynessä vedessä ja ... niin, aamuauringon raukeat ensisäteet, jotka tulivat aivan liian nopeasti. Täydellinen kesäilta!

Vive le théâtre d'été!