Meikäläinenhän on normaalioloissa sävyisä ja rauhaa rakastava ihminen ja aina ensimmäisenä sovittelemassa, jos jotain riitaa tulee kaveriporukassa. Mutta pohja se on miunkin säkissäin, niin kuin eräällä alikersantilla aikoinaan. Sattui nimittäin siihen meidän mökin vastarannalle vuokramökkiin kesäksi todella hankalat vuokralaiset. En tiedä keitä ne on ja mistä ne siihen pölähti, mutta sen päiväistä menoa on ollut aamusta iltaan juhannuksesta lähtien. Musiikki soi ja kaiken maailman koneet pärisee lähes yötä päivää. Illat ryypiskellään ja nauraa räkätetään niin kuin omistettaisiin koko järvi. Vihoviimeinen tempaus oli kun tultiin oikein porukalla meidän rantakaislikon reunaan virveliä heittämään. Ja kun minä siitä jämptisti mutta asiallisesti huomautin, niin sieltä tuli haistattelua ja huorittelua suut ja silmät täyteen.
No, minä armeijan käynyt mies, tuliasema-aliupseeri, en tuollaista peliä kauan katsele, se on ilman muuta selvä. Pistin saman tien sähköpostia Puolustusvoimille ja tein ostotarjouksen rannikkotykistä. Kävin varmuuden vuoksi vielä Kuuskajaskarin linnakesaarella mittailemassa piiput ja montut ja toteamassa, että kyllä se siihen meidän mökin rantakalliolle sopii, puimurin viereen.
Claudia oli taas pahana, että ei siihen rantakalliolle nyt mitään tykkimonttuja ruveta räjäyttelemään ja mitä naapuritkin sanovat, mutta kyllä se siitä rauhoittui kun sanoin, että tulitaukojen aikana piipun päällä voi kuivata vaikka mattoja ja käytetyistä hylsyistä tulee nättejä kukkaruukkuja.
Puolustusvoimissa on varmaan vielä kesälomat kesken, kun eivät ole vastanneet. Olen odotellessani kaivellut lähipuolustusasemia eri puolelle tonttia siltä varalta, että kriisi pitkittyy. Claudialle yritin opettaa tuliasemaohjesääntöä, mutta saan kuulemma itse hoitaa sotimiset tällä järvellä. Semmosta se naisten kanssa aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti