torstai 15. kesäkuuta 2017

Hérisson de saucisse (Makkarasiili) /Claudia


Salut, mes chers lecteurs! Tervehdys rakkaat lukijani! Olettte varmaan jo panneet merkille, että ranskalainen kultturi on lähellä sydäntäni. Erityisen viehättynyt olen ranskalaisesta keittiöstä ja sen upeasta perinteestä yhdistää puhtaita raaka-aineita, yksinkertaisia makuja ja innovatiivista kulinaristista ajattelua. 

Keväällä tarjoutui fantastinen tilaisuus osallistua ranskalaisen keittiön salaisuuksiin vihkivälle En esprit de la cuisine à la française -kurssille ja sieltähän me kaikki francofiilit tietenkin löysimme itsemme, Kerstin, Amélie ja minä. Kurssia veti Lyonin parhaissa ravintolakouluissa oppinsa saanut mestari-chef Marcel, jonka ammattitaitoisten ja tatuoitujen käsivarsien opastuksessa ranskalaisen kulinarismin hienoimmatkin vivahteet avautuivat ....

Aika lensi kuin siivillä ja ennen kuin huomasimmekaan oli kurssin päätöksen ja lopputyön aika. Pitkän pohdinnan jälkeen päätin luoda oman alsacelaisvaikuitteisen reseptini, jolle annoin veikeästi nimeksi Hérisson de saucisse. Siinä nuo mainitsemani yksinkertaiset mutta hienostuneet perusmaut yhdistyvät rajoja rikkovaan innovatiivisuuteen. Quel choix originel! huudahti Marcelkin. Siispä tuumasta toimeen!

Hérisson de saucisse (pour quatre persons)

1 pkt   kuorettomia nakkeja
1 kpl   lauantaimakkara

kokonaisia maustepippureita, pala porkkanaa ja persiljaa koristeluun

Laadukkaat raaka-aineet

Kuvasarja kertokoon työskentelyn vaiheet!

Muotoillaan kuono


Koverretaan reikä

Asetellaan nakit piikeiksi
Luodaan silmät pippureista, nöpönenä porkkanasta ja häntätupsukka persiljasta


Ja voilà! Tässä makuhermoja kutkuttava lopputulos! 


Taidokas luomukseni herätti ihastusta (ja uskallan sanoa, hiukan kateuttakin) kurssilaisten keskuudessa ja täytyy sanoa, että yllätin itsenikin. Nähtyään annokseni Marcel oli niin vaikuttunut, ettei aluksi saanut sanaa suusta. Lopulta hän totesi, ettei ole koskaan nähnyt yhtä omaperäistä tulkintaa ranskalaisesta ruokakulttuurista. Työssäni on hänen mukaansa poikkeuksellista sielukkuutta, jopa ripaus suomalaisuudesta kumpuavaa animalistista mystiikkaa. Hérisson de saucisse yhdistää ennakkoluulottomasti kaksi täysin erilaista makkaratyyppiä raikkaaksi kokonaisuudeksi, joka on enemmän kuin osiensa summa, hän ylisti liikuttuneena. Ihanasti sanottu, merci Marcel!  

Muistakin tytöistä kuoriutui varsinaisia keittiöhengettäriä. Amélie teki suurinta herkkuaan crème bruléeta ja Kerstin loihti mehukkaita croque monsieur -leipiä.

Kurssin lopetus oli haikea, ehkä siitäkin syystä että Marcel totesi tämän olevan vihoviimeinen kurssi, jonka hän aikoo Suomessa pitää.



En malttanut antaa kurssilaisten syödä siiliä kokonaan, sillä halusin viedä sen kotiin makkara-asiantuntijani Maken maistettavaksi. Make ilmoittautui heti ranskalaisen keittiön faniksi ja lykkäsi koko komeuden uuniin. Pelästyin ensin, mitä kypsennys tekee annokselle, mutta hyvin kävi: raaka-aineiden aromit vain kietoutuivat toisiinsa entistä hienostuneemmin. Alsacelaista valkoviiniä vähän kyytipojaksi ja ai että oli hyvää!


Vive l'esprit de la cuisine à la française!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Taikapuutarha /Claudia


Viimeisimmän divarikirppiskäyntini erikoisin löytö oli kirja nimeltään "Suomalaiset muinaisuskonnot ja luonnon henget". Kirja on vuodelta 1936, joten niteessä on aitoa vanhan ajan tunnelmaa, ai miten rakastankaan sellaista! Kirjasta ei käy ilmi kustantajaa, ja kauppias arvelikin, että kyseessä on alan harrastajan harvinainen omakustanne. Kirjoittajan nimi olikin hauska, nimittäin Ruudolf Pukki.

Pukin mukaan maahisista ja muista metsän taikaolennoista on laulettu ja kerrottu tarinaa jo vuosisatojen ajan. Pukki on tutkinut kuvauksia oraalisesta perimätiedosta ja tietojensa perusteella rekonstruoinut juhlarunon, jota muinoin on saatettu esittää:

Kesän korkeimman tuokion taika
ja keijut ja haltiat maan
myös maahiset nuo
laulaa ja juo
ja rientävät juhlistamaan

Uusi syntymä, elämän ihme
jot' sydämet riemuitsee
ja maahiset nuo
yhä enemmän juo
ja yhdessä huutavat "Jee".

On siis juhlan aika ja hetki
satuhahmotkin karkeloi
mut maahiset hei
teille tarjoilla ei
joten nyt se on kiitos ja moi.

Nyt kukkulat, kunnaat ne raikaa
elon maagista sinfoniaa
Siis riemuiten vaan
kautta taivaan ja maan
maljanne kohottakaa!

Vaikka olenkin tällainen ihan tavallinen luterilainen ja jalat maassa -ihminen, tämä kiehtova kirjanen vahvisti epäilykseni siitä, että puutarha ei olekaan vain puutarha vaan jotain salaperäisempää. Mitäpä jos tuo meille niin tuttu muotopuutarha muuttuukin satuolentojen taikametsäksi silloin, kun me emme ole sitä näkemässä.

Valvottuani muutaman yön avauduin epäilyksistäni Makelle, joka toimen miehenä tokaisi ykskantaan, että "no perhana, kyllä se äkkiä selville saadaan jos täällä jotkut örkit hiiviskelee". Make asensi saman tien 13 tallentavaa riistakameraa ympäri tonttia. Lähdimme viikoksi mökille ja jätimme kamerat rullaamaan... Kädet jännityksestä vapisten tarkistimme palattuamme kameroiden otokset, ja kyllä vain, epäilymme osoittautuivat todemmaksi kuin luulimmekaan. Lupsakat koristetonttumme Pontus ja Putte ovatkin luultua eläväisempiä! Puhukoot valvontakamerakuvat puolestaan:







Tiesinhän minä, että meidän puutarhassamme on taikaa! Ja että Pontus ja Putte ovat ihan erityisiä pihatonttuja. Siellä ne silmämme välttäessä ovat seikkailleet ties kuinka kauan. Ruudolf Pukki tiesi mistä puhui. 

Make oli sitä mieltä, että jos Pontus ja Putte eivät olekaan Kiinassa tehtyjä koriste-esineitä vaan eläviä maahisia, niin ne saisivat kyllä osallistua puutarhatöihin niinkuin muutkin talon asukkaat. Niinpä hän kävikin hakemassa K-Raudasta sopivankokoisia työkaluja ja jätti tonttuja varten pihalle työohjeet suomeksi ja varmuuden vuoksi englanniksi. Make luonnosteli jo työsopimuksiakin, mutta luovutti sitten, kun ei löytänyt SAK:n listalta asianmukaista liittoa ja työehtosopimusta. Make sanoi että mennään sitten harmaalla taloudella.



Kuinka ahkeria pikku apulaisia! En coopération en avant! Mes petits assistants!