Uusi puutarhatonttu /Make

Kävi tässä kesän korvalla sellainen tapaturma, että kun nostelin varaston ylähyllyltä Claudian puutarhatonttuja pihalle vietäväksi, niin eikö vaan, perhana, yksi lipsahtanut käsistä ja helähtänyt tuhannen palasiksi siihen betonilattialle. No, siihen päättyi Giorgion (Claudia on antanut niille kaikille nimet) maallinen taivallus kuin kanalento ja meikäläinen sai rähmäkäpälän ja murhamiehen maineen saman tien.

No, sen verran jäi asia alitajuntaan, että kun sitten kesällä oltiin Lada-kerhon jäsenmatkalla Tallinnassa, tuli mieleen, että nyt hommaan Claudialle tuliaisiksi virolaisen puutarhatontun. Kierreltiin torit ja rautakaupat, mutta eihän sieltä mitään tonttuja löytynyt mistään. Kunnes sitten, kun paikallisilta aikamme kyseltiin, niin yksi kaveri kertoi, että hänellä on tonttuja myynnissä, vähän isokokoisempia ja jämerämpiä kylläkin. Ja sieltähän niitä löytyi pihan perältä useampikin Lenin- ja Stalin-niminen tonttu.

Hinta-laatu -suhde oli sen verran hyvin kohdallaan, että kaupat syntyivät välittömästi tästä kuvan yksilöstä. Rapiat neljä metriä korkeutta ja painoa vähän toista tonnia, kuulemma pietarilaisen kuvanveistäjä Solchenitzinin parhaita pronssivaluteoksia 50-luvun alkupuolelta. Ei mahtunut Hiacen perään, mutta Lennart, tämä myyjä, lupasi hoitaa rahdin velipoikansa kuorma-autolla kohtuuhintaan.

Vielä ei ole toimitusta kuulunut, mutta odotellessani valoin sille puolitoistametrisen betonijalustan keskelle pihaa, suihkualtaan ja kasvimaan väliin. Claudia ehdotti, että maalataan tontun vaatteet punaisiksi ja keltaisiksi, niin on vähän samaa sarjaa muiden tonttujen kanssa, sopeutuu paremmin joukkoon. Sanoin, että varmasti sopeutuu, tämä tonttu on johtajatyyppiä, se on tottunut organisoimaan kansannousuja ja vallankumouksia. Vähän se Claudia taisi siitä huolestua, koska lukitsi Pontuksen ja Puten (ne muut tontut) yöksi leikkimökkiin.   

Runoutta ja ruusunpiikkejä /Claudia

Nyt täytyy kyllä myöntää, että hiukan jännittää tämän postauksen kirjoittaminen. Aion tavallaan paljastaa herkimmät tuntoni ja avata hengentuotteeni maailman katseille. Osallistuin nimittäin ihanan ystäväni Kerstinin kanssa työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille. Olemme nyt käyneet joka viikko Poétesses fatales -kirjoittajaryhmässä, ja matka runouden maailmaan on ollut huikean upeaa! Kurssilla kirjoitetaan sanataidetta ja luetaan omia aikaansaannoksia ääneen. Omien tekstien esittely jänskattää tietysti, mutta hassua miten vapautunut olo tulee, kun pääsee laittamaan tuntojaan paperille ja sitten vielä jakamaan ne muiden kanssa. Huhhuh!

Ihastuttava ja luovaa energiaa pursuava ohjaajamme Börje antoi tällä viikolla tehtäväksi kirjoittaa vapaamittainen runo aiheesta "erkanevat tiet". Aikamoinen tehtävänanto, joka innoitti paljon tunnerikkaita tekstejä. Omanikin oli sellainen, jos sen kehtaan myöntää. Börjen kannustavat sanat saivat minut rohkaistumaan, että ehkä voisin julkaista runoni täällä blogissa. Älkäähän rakkaat ystävät sitten olko liian kriittisiä. Olen vasta harrastukseni alkuvaiheessa, vaikka luovuuden palo kova onkin. En ole tullut sitä koskaan ajatelleeksi, muta nyt olen todella havahtunut siihen, että todella rakastan kirjoittamista! Se tuntuu minulle luontevalta tavalta ilmaista itseäni. Mutta nyt, pitemmittä puheitta, saakoon runous puhua puolestaan:

Piikikäs rakkaus

Hylkäsit minut kuin kesäkisun
kuin eilisen lehden, kuihtuneen risun

kuin käytetyn vaipan, jäähtyneen teen,
kuin syksyisen lehden kellastuneen

Sydämein raastoit, kelvoton
mut ma merelle katson, mis kaloja on.


Tykkäsin aivan valtavasti myös Kerstinin runosta, ja hän antoi luvan julkaista sen myös!

Minun rakkaimmalle

Runon kirjoitin rakkaimmalle
ja kauniiksi maailma muuttui
hän hylkäsi sen
kera kirousten
koska possessiivisuffiksi puuttui

Kerstin ei sen kummemmin avannut tämän runon sisältöä, mutta luulen että siihen liittyy joku toinen äidinkielenopettaja.

Ja taas olen askeleen lähempänä salaista haavettani: runokirjaa ;).   

La poésie, l'amour, la belle vie!

Pientä riitaa mökillä /Make

Meikäläinenhän on normaalioloissa sävyisä ja rauhaa rakastava ihminen ja aina ensimmäisenä sovittelemassa, jos jotain riitaa tulee kaveriporukassa. Mutta pohja se on miunkin säkissäin, niin kuin eräällä alikersantilla aikoinaan. Sattui nimittäin siihen meidän mökin vastarannalle vuokramökkiin kesäksi todella hankalat vuokralaiset. En tiedä keitä ne on ja mistä ne siihen pölähti, mutta sen päiväistä menoa on ollut aamusta iltaan juhannuksesta lähtien. Musiikki soi ja kaiken maailman koneet pärisee lähes yötä päivää. Illat ryypiskellään ja nauraa räkätetään niin kuin omistettaisiin koko järvi. Vihoviimeinen tempaus oli kun tultiin oikein porukalla meidän rantakaislikon reunaan virveliä heittämään.  Ja kun minä siitä jämptisti mutta asiallisesti huomautin, niin sieltä tuli haistattelua ja huorittelua suut ja silmät täyteen.

No, minä armeijan käynyt mies, tuliasema-aliupseeri, en tuollaista peliä kauan katsele, se on ilman muuta selvä. Pistin saman tien sähköpostia Puolustusvoimille ja tein ostotarjouksen rannikkotykistä. Kävin varmuuden vuoksi vielä Kuuskajaskarin linnakesaarella mittailemassa piiput ja montut ja toteamassa, että kyllä se siihen meidän mökin rantakalliolle sopii, puimurin viereen.

Tällä kun lasauttaa suorasuuntauksella vastarannalle, niin eiköhän ala meikäläisenkin mielipiteet kiinnostamaan.

Claudia oli taas pahana, että ei siihen rantakalliolle nyt mitään tykkimonttuja ruveta räjäyttelemään ja mitä naapuritkin sanovat, mutta kyllä se siitä rauhoittui kun sanoin, että tulitaukojen aikana piipun päällä voi kuivata vaikka mattoja ja käytetyistä hylsyistä tulee nättejä kukkaruukkuja.

Puolustusvoimissa on varmaan vielä kesälomat kesken, kun eivät ole vastanneet. Olen odotellessani kaivellut lähipuolustusasemia eri puolelle tonttia siltä varalta, että kriisi pitkittyy. Claudialle yritin opettaa tuliasemaohjesääntöä, mutta saan kuulemma itse hoitaa sotimiset tällä järvellä. Semmosta se naisten kanssa aina.

Katsoin kauan kauniisiin kasvoihin /Claudia

... nimittäin puutarhani kauniisiin kasvoihin. :)))

Tässä muutama pikanäppäisy tältä kesältä.

'

Kauneus. Kauneutta on kovin monenlaista. On luonnon kauneutta, ihmisen ulkoista ja sisäistä kauneutta, esineiden kauneutta. Taide on kaunista. Minusta kukat ovat kauniita. Ja luonto. Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Me ihmiset olemme niin kovin erilaisia. Joidenkin mielestä sellainen on kaunista, joka ei toisen silmää miellytä lainkaan. Kuten prinssi Charles.

Jotkut taas eivät näe kauneutta missään, sellaisessakaan, joka jonkun toisen mielestä on kauneinta maailmassa. Toiset löytävät kauneutta kaikkialta. Esimerkiksi kodistaan ja puutarhastaan. Jotkut myös haluavat luoda kauneutta ympärilleen. Ja mikäs siinä, vaikka kauneus olisi katsojan silmässä. Sellainenhan on lopulta vain rikkautta. Erilaisuutta. Jokainen meistä aistii maailmaa vähän eri lailla. Kuten vaikkapa minä ja Camilla Parker Bowles. Se on ihan ok.

Beauté habite dans le jardin!