Kävi tässä kesän korvalla sellainen tapaturma, että kun nostelin varaston ylähyllyltä Claudian puutarhatonttuja pihalle vietäväksi, niin eikö vaan, perhana, yksi lipsahtanut käsistä ja helähtänyt tuhannen palasiksi siihen betonilattialle. No, siihen päättyi Giorgion (Claudia on antanut niille kaikille nimet) maallinen taivallus kuin kanalento ja meikäläinen sai rähmäkäpälän ja murhamiehen maineen saman tien.
No, sen verran jäi asia alitajuntaan, että kun sitten kesällä oltiin Lada-kerhon jäsenmatkalla Tallinnassa, tuli mieleen, että nyt hommaan Claudialle tuliaisiksi virolaisen puutarhatontun. Kierreltiin torit ja rautakaupat, mutta eihän sieltä mitään tonttuja löytynyt mistään. Kunnes sitten, kun paikallisilta aikamme kyseltiin, niin yksi kaveri kertoi, että hänellä on tonttuja myynnissä, vähän isokokoisempia ja jämerämpiä kylläkin. Ja sieltähän niitä löytyi pihan perältä useampikin Lenin- ja Stalin-niminen tonttu.
Hinta-laatu -suhde oli sen verran hyvin kohdallaan, että kaupat syntyivät välittömästi tästä kuvan yksilöstä. Rapiat neljä metriä korkeutta ja painoa vähän toista tonnia, kuulemma pietarilaisen kuvanveistäjä Solchenitzinin parhaita pronssivaluteoksia 50-luvun alkupuolelta. Ei mahtunut Hiacen perään, mutta Lennart, tämä myyjä, lupasi hoitaa rahdin velipoikansa kuorma-autolla kohtuuhintaan.
Vielä ei ole toimitusta kuulunut, mutta odotellessani valoin sille puolitoistametrisen betonijalustan keskelle pihaa, suihkualtaan ja kasvimaan väliin. Claudia ehdotti, että maalataan tontun vaatteet punaisiksi ja keltaisiksi, niin on vähän samaa sarjaa muiden tonttujen kanssa, sopeutuu paremmin joukkoon. Sanoin, että varmasti sopeutuu, tämä tonttu on johtajatyyppiä, se on tottunut organisoimaan kansannousuja ja vallankumouksia. Vähän se Claudia taisi siitä huolestua, koska lukitsi Pontuksen ja Puten (ne muut tontut) yöksi leikkimökkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti