Hérisson de saucisse (Makkarasiili) /Claudia

Salut, mes chers lecteurs! Tervehdys rakkaat lukijani! Olettte varmaan jo panneet merkille, että ranskalainen kultturi on lähellä sydäntäni. Erityisen viehättynyt olen ranskalaisesta keittiöstä ja sen upeasta perinteestä yhdistää puhtaita raaka-aineita, yksinkertaisia makuja ja innovatiivista kulinaristista ajattelua. 

Keväällä tarjoutui fantastinen tilaisuus osallistua ranskalaisen keittiön salaisuuksiin vihkivälle En esprit de la cuisine à la française -kurssille ja sieltähän me kaikki francofiilit tietenkin löysimme itsemme, Kerstin, Amélie ja minä. Kurssia veti Lyonin parhaissa ravintolakouluissa oppinsa saanut mestari-chef Marcel, jonka ammattitaitoisten ja tatuoitujen käsivarsien opastuksessa ranskalaisen kulinarismin hienoimmatkin vivahteet avautuivat ....

Aika lensi kuin siivillä ja ennen kuin huomasimmekaan oli kurssin päätöksen ja lopputyön aika. Pitkän pohdinnan jälkeen päätin luoda oman alsacelaisvaikuitteisen reseptini, jolle annoin veikeästi nimeksi Hérisson de saucisse. Siinä nuo mainitsemani yksinkertaiset mutta hienostuneet perusmaut yhdistyvät rajoja rikkovaan innovatiivisuuteen. Quel choix originel! huudahti Marcelkin. Siispä tuumasta toimeen!

Hérisson de saucisse (pour quatre persons)

1 pkt   kuorettomia nakkeja

1 kpl   lauantaimakkara

kokonaisia maustepippureita, pala porkkanaa ja persiljaa koristeluun

Laadukkaat raaka-aineet

Kuvasarja kertokoon työskentelyn vaiheet!

Muotoillaan kuono

Koverretaan reikä

Asetellaan nakit piikeiksi

Luodaan silmät pippureista, nöpönenä porkkanasta ja häntätupsukka persiljasta

Ja voilà! Tässä makuhermoja kutkuttava lopputulos! 

Taidokas luomukseni herätti ihastusta (ja uskallan sanoa, hiukan kateuttakin) kurssilaisten keskuudessa ja täytyy sanoa, että yllätin itsenikin. Nähtyään annokseni Marcel oli niin vaikuttunut, ettei aluksi saanut sanaa suusta. Lopulta hän totesi, ettei ole koskaan nähnyt yhtä omaperäistä tulkintaa ranskalaisesta ruokakulttuurista. Työssäni on hänen mukaansa poikkeuksellista sielukkuutta, jopa ripaus suomalaisuudesta kumpuavaa animalistista mystiikkaa. Hérisson de saucisse yhdistää ennakkoluulottomasti kaksi täysin erilaista makkaratyyppiä raikkaaksi kokonaisuudeksi, joka on enemmän kuin osiensa summa, hän ylisti liikuttuneena. Ihanasti sanottu, merci Marcel!  

Muistakin tytöistä kuoriutui varsinaisia keittiöhengettäriä. Amélie teki suurinta herkkuaan crème bruléeta ja Kerstin loihti mehukkaita croque monsieur -leipiä.

Kurssin lopetus oli haikea, ehkä siitäkin syystä että Marcel totesi tämän olevan vihoviimeinen kurssi, jonka hän aikoo Suomessa pitää.

En malttanut antaa kurssilaisten syödä siiliä kokonaan, sillä halusin viedä sen kotiin makkara-asiantuntijani Maken maistettavaksi. Make ilmoittautui heti ranskalaisen keittiön faniksi ja lykkäsi koko komeuden uuniin. Pelästyin ensin, mitä kypsennys tekee annokselle, mutta hyvin kävi: raaka-aineiden aromit vain kietoutuivat toisiinsa entistä hienostuneemmin. Alsacelaista valkoviiniä vähän kyytipojaksi ja ai että oli hyvää!

Vive l'esprit de la cuisine à la française!

Taikapuutarha /Claudia

Viimeisimmän divarikirppiskäyntini erikoisin löytö oli kirja nimeltään "Suomalaiset muinaisuskonnot ja luonnon henget". Kirja on vuodelta 1936, joten niteessä on aitoa vanhan ajan tunnelmaa, ai miten rakastankaan sellaista! Kirjasta ei käy ilmi kustantajaa, ja kauppias arvelikin, että kyseessä on alan harrastajan harvinainen omakustanne. Kirjoittajan nimi olikin hauska, nimittäin Ruudolf Pukki.

Pukin mukaan maahisista ja muista metsän taikaolennoista on laulettu ja kerrottu tarinaa jo vuosisatojen ajan. Pukki on tutkinut kuvauksia oraalisesta perimätiedosta ja tietojensa perusteella rekonstruoinut juhlarunon, jota muinoin on saatettu esittää:

Kesän korkeimman tuokion taika
ja keijut ja haltiat maan
myös maahiset nuo
laulaa ja juo
ja rientävät juhlistamaan

Uusi syntymä, elämän ihme
jot' sydämet riemuitsee
ja maahiset nuo
yhä enemmän juo
ja yhdessä huutavat "Jee".

On siis juhlan aika ja hetki
satuhahmotkin karkeloi
mut maahiset hei
teille tarjoilla ei
joten nyt se on kiitos ja moi.

Nyt kukkulat, kunnaat ne raikaa
elon maagista sinfoniaa
Siis riemuiten vaan
kautta taivaan ja maan
maljanne kohottakaa!

Vaikka olenkin tällainen ihan tavallinen luterilainen ja jalat maassa -ihminen, tämä kiehtova kirjanen vahvisti epäilykseni siitä, että puutarha ei olekaan vain puutarha vaan jotain salaperäisempää. Mitäpä jos tuo meille niin tuttu muotopuutarha muuttuukin satuolentojen taikametsäksi silloin, kun me emme ole sitä näkemässä.

Valvottuani muutaman yön avauduin epäilyksistäni Makelle, joka toimen miehenä tokaisi ykskantaan, että "no perhana, kyllä se äkkiä selville saadaan jos täällä jotkut örkit hiiviskelee". Make asensi saman tien 13 tallentavaa riistakameraa ympäri tonttia. Lähdimme viikoksi mökille ja jätimme kamerat rullaamaan... Kädet jännityksestä vapisten tarkistimme palattuamme kameroiden otokset, ja kyllä vain, epäilymme osoittautuivat todemmaksi kuin luulimmekaan. Lupsakat koristetonttumme Pontus ja Putte ovatkin luultua eläväisempiä! Puhukoot valvontakamerakuvat puolestaan:

Tiesinhän minä, että meidän puutarhassamme on taikaa! Ja että Pontus ja Putte ovat ihan erityisiä pihatonttuja. Siellä ne silmämme välttäessä ovat seikkailleet ties kuinka kauan. Ruudolf Pukki tiesi mistä puhui. 

Make oli sitä mieltä, että jos Pontus ja Putte eivät olekaan Kiinassa tehtyjä koriste-esineitä vaan eläviä maahisia, niin ne saisivat kyllä osallistua puutarhatöihin niinkuin muutkin talon asukkaat. Niinpä hän kävikin hakemassa K-Raudasta sopivankokoisia työkaluja ja jätti tonttuja varten pihalle työohjeet suomeksi ja varmuuden vuoksi englanniksi. Make luonnosteli jo työsopimuksiakin, mutta luovutti sitten, kun ei löytänyt SAK:n listalta asianmukaista liittoa ja työehtosopimusta. Make sanoi että mennään sitten harmaalla taloudella.

Kuinka ahkeria pikku apulaisia! En coopération en avant! Mes petits assistants!

Uusi puutarhatonttu /Make

Kävi tässä kesän korvalla sellainen tapaturma, että kun nostelin varaston ylähyllyltä Claudian puutarhatonttuja pihalle vietäväksi, niin eikö vaan, perhana, yksi lipsahtanut käsistä ja helähtänyt tuhannen palasiksi siihen betonilattialle. No, siihen päättyi Giorgion (Claudia on antanut niille kaikille nimet) maallinen taivallus kuin kanalento ja meikäläinen sai rähmäkäpälän ja murhamiehen maineen saman tien.

No, sen verran jäi asia alitajuntaan, että kun sitten kesällä oltiin Lada-kerhon jäsenmatkalla Tallinnassa, tuli mieleen, että nyt hommaan Claudialle tuliaisiksi virolaisen puutarhatontun. Kierreltiin torit ja rautakaupat, mutta eihän sieltä mitään tonttuja löytynyt mistään. Kunnes sitten, kun paikallisilta aikamme kyseltiin, niin yksi kaveri kertoi, että hänellä on tonttuja myynnissä, vähän isokokoisempia ja jämerämpiä kylläkin. Ja sieltähän niitä löytyi pihan perältä useampikin Lenin- ja Stalin-niminen tonttu.

Hinta-laatu -suhde oli sen verran hyvin kohdallaan, että kaupat syntyivät välittömästi tästä kuvan yksilöstä. Rapiat neljä metriä korkeutta ja painoa vähän toista tonnia, kuulemma pietarilaisen kuvanveistäjä Solchenitzinin parhaita pronssivaluteoksia 50-luvun alkupuolelta. Ei mahtunut Hiacen perään, mutta Lennart, tämä myyjä, lupasi hoitaa rahdin velipoikansa kuorma-autolla kohtuuhintaan.

Vielä ei ole toimitusta kuulunut, mutta odotellessani valoin sille puolitoistametrisen betonijalustan keskelle pihaa, suihkualtaan ja kasvimaan väliin. Claudia ehdotti, että maalataan tontun vaatteet punaisiksi ja keltaisiksi, niin on vähän samaa sarjaa muiden tonttujen kanssa, sopeutuu paremmin joukkoon. Sanoin, että varmasti sopeutuu, tämä tonttu on johtajatyyppiä, se on tottunut organisoimaan kansannousuja ja vallankumouksia. Vähän se Claudia taisi siitä huolestua, koska lukitsi Pontuksen ja Puten (ne muut tontut) yöksi leikkimökkiin.   

Runoutta ja ruusunpiikkejä /Claudia

Nyt täytyy kyllä myöntää, että hiukan jännittää tämän postauksen kirjoittaminen. Aion tavallaan paljastaa herkimmät tuntoni ja avata hengentuotteeni maailman katseille. Osallistuin nimittäin ihanan ystäväni Kerstinin kanssa työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille. Olemme nyt käyneet joka viikko Poétesses fatales -kirjoittajaryhmässä, ja matka runouden maailmaan on ollut huikean upeaa! Kurssilla kirjoitetaan sanataidetta ja luetaan omia aikaansaannoksia ääneen. Omien tekstien esittely jänskattää tietysti, mutta hassua miten vapautunut olo tulee, kun pääsee laittamaan tuntojaan paperille ja sitten vielä jakamaan ne muiden kanssa. Huhhuh!

Ihastuttava ja luovaa energiaa pursuava ohjaajamme Börje antoi tällä viikolla tehtäväksi kirjoittaa vapaamittainen runo aiheesta "erkanevat tiet". Aikamoinen tehtävänanto, joka innoitti paljon tunnerikkaita tekstejä. Omanikin oli sellainen, jos sen kehtaan myöntää. Börjen kannustavat sanat saivat minut rohkaistumaan, että ehkä voisin julkaista runoni täällä blogissa. Älkäähän rakkaat ystävät sitten olko liian kriittisiä. Olen vasta harrastukseni alkuvaiheessa, vaikka luovuuden palo kova onkin. En ole tullut sitä koskaan ajatelleeksi, muta nyt olen todella havahtunut siihen, että todella rakastan kirjoittamista! Se tuntuu minulle luontevalta tavalta ilmaista itseäni. Mutta nyt, pitemmittä puheitta, saakoon runous puhua puolestaan:

Piikikäs rakkaus

Hylkäsit minut kuin kesäkisun
kuin eilisen lehden, kuihtuneen risun

kuin käytetyn vaipan, jäähtyneen teen,
kuin syksyisen lehden kellastuneen

Sydämein raastoit, kelvoton
mut ma merelle katson, mis kaloja on.


Tykkäsin aivan valtavasti myös Kerstinin runosta, ja hän antoi luvan julkaista sen myös!

Minun rakkaimmalle

Runon kirjoitin rakkaimmalle
ja kauniiksi maailma muuttui
hän hylkäsi sen
kera kirousten
koska possessiivisuffiksi puuttui

Kerstin ei sen kummemmin avannut tämän runon sisältöä, mutta luulen että siihen liittyy joku toinen äidinkielenopettaja.

Ja taas olen askeleen lähempänä salaista haavettani: runokirjaa ;).   

La poésie, l'amour, la belle vie!

Pientä riitaa mökillä /Make

Meikäläinenhän on normaalioloissa sävyisä ja rauhaa rakastava ihminen ja aina ensimmäisenä sovittelemassa, jos jotain riitaa tulee kaveriporukassa. Mutta pohja se on miunkin säkissäin, niin kuin eräällä alikersantilla aikoinaan. Sattui nimittäin siihen meidän mökin vastarannalle vuokramökkiin kesäksi todella hankalat vuokralaiset. En tiedä keitä ne on ja mistä ne siihen pölähti, mutta sen päiväistä menoa on ollut aamusta iltaan juhannuksesta lähtien. Musiikki soi ja kaiken maailman koneet pärisee lähes yötä päivää. Illat ryypiskellään ja nauraa räkätetään niin kuin omistettaisiin koko järvi. Vihoviimeinen tempaus oli kun tultiin oikein porukalla meidän rantakaislikon reunaan virveliä heittämään.  Ja kun minä siitä jämptisti mutta asiallisesti huomautin, niin sieltä tuli haistattelua ja huorittelua suut ja silmät täyteen.

No, minä armeijan käynyt mies, tuliasema-aliupseeri, en tuollaista peliä kauan katsele, se on ilman muuta selvä. Pistin saman tien sähköpostia Puolustusvoimille ja tein ostotarjouksen rannikkotykistä. Kävin varmuuden vuoksi vielä Kuuskajaskarin linnakesaarella mittailemassa piiput ja montut ja toteamassa, että kyllä se siihen meidän mökin rantakalliolle sopii, puimurin viereen.

Tällä kun lasauttaa suorasuuntauksella vastarannalle, niin eiköhän ala meikäläisenkin mielipiteet kiinnostamaan.

Claudia oli taas pahana, että ei siihen rantakalliolle nyt mitään tykkimonttuja ruveta räjäyttelemään ja mitä naapuritkin sanovat, mutta kyllä se siitä rauhoittui kun sanoin, että tulitaukojen aikana piipun päällä voi kuivata vaikka mattoja ja käytetyistä hylsyistä tulee nättejä kukkaruukkuja.

Puolustusvoimissa on varmaan vielä kesälomat kesken, kun eivät ole vastanneet. Olen odotellessani kaivellut lähipuolustusasemia eri puolelle tonttia siltä varalta, että kriisi pitkittyy. Claudialle yritin opettaa tuliasemaohjesääntöä, mutta saan kuulemma itse hoitaa sotimiset tällä järvellä. Semmosta se naisten kanssa aina.

Katsoin kauan kauniisiin kasvoihin /Claudia

... nimittäin puutarhani kauniisiin kasvoihin. :)))

Tässä muutama pikanäppäisy tältä kesältä.

'

Kauneus. Kauneutta on kovin monenlaista. On luonnon kauneutta, ihmisen ulkoista ja sisäistä kauneutta, esineiden kauneutta. Taide on kaunista. Minusta kukat ovat kauniita. Ja luonto. Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Me ihmiset olemme niin kovin erilaisia. Joidenkin mielestä sellainen on kaunista, joka ei toisen silmää miellytä lainkaan. Kuten prinssi Charles.

Jotkut taas eivät näe kauneutta missään, sellaisessakaan, joka jonkun toisen mielestä on kauneinta maailmassa. Toiset löytävät kauneutta kaikkialta. Esimerkiksi kodistaan ja puutarhastaan. Jotkut myös haluavat luoda kauneutta ympärilleen. Ja mikäs siinä, vaikka kauneus olisi katsojan silmässä. Sellainenhan on lopulta vain rikkautta. Erilaisuutta. Jokainen meistä aistii maailmaa vähän eri lailla. Kuten vaikkapa minä ja Camilla Parker Bowles. Se on ihan ok.

Beauté habite dans le jardin!

Puimureita ja rollaattoreja /Make

Claudia kun näki tämän otsikon niin sanoi, että "Ihanaa kun kirjoitat kesäteatteri näytelmän". Hehheh. Siltä tuo ehkä vähän kuulostaa kieltämättä. Saattaisi sellainenkin meikäläiseltä taittua, on nimittäin sen verran teatteritaustaa nuoruusvuosilta, mutta ei siitä nyt tässä sen enempää. No, sen verran on pakko sanoa, että siinä oli eturivin tätien silmät kosteina kun meikäläinen veti sukkahousuissa Sinivuorten yötä joulunäytelmässä. Alakoulussa siis. Opettajakin sanoi äidille, että Makella dramatiikan taju korvaa hienosti muita ominaisuuksia.

Mutta asiaan.

Se on kuulkaas niin, että polttomoottorit ja kaikki niihin liittyvä on meikäläiselle vähän niin kuin heikkous. Niitä erilaisia vehkeitä ja vekottimia on tullut vuosien varrella jonkin verran hankittua, laskin että yhteensä polttomoottorikäyttöisiä laitteita kotona ja mökillä on pauttiarallaa kakskytäseitsemän. Tai eilisestä lähtien kakskytäkahdeksan.

Nimittäin ostaa päräytin leikkuupuimurin. Enkä pelkästään puimuria, vaan siihen tuli lato kaupan päälle. Ja nimenomaan päälle niin kuin kuvasta näkyy.

Tuli tehtyä niin edulliset kaupat, että vähän itseäkin hävetti. Alle kymppitonnin lähti koko roska. Myyjä oli sitä mieltä, että kone on täysin toimintakuntoinen. Kuulemma ajamalla viety sisään suoraan pellolta jokunen vuosi sitten. Sanoi että on varma tieto, koska oli itse ollut mukana isoisän polvella rattia vääntämässä.

Claudia kun on tarkka näistä piha-asioista oli ensin vähän pahana, että mihin se muka mökin pihapiirissä  laitetaan, mutta rauhoittui sitten kun annoin luvan ripustaa siihen amppeleita silloin kun se ei ole ajossa. Ja se on sanottava, että hyvältähän se siinä mökkirannassa näyttää, veneen vieressä. Claudiakin sanoi, että se tuo "rustiikkia autenttisuutta meidän mökkimiljööseen".

Nyt kun vielä saisi vuokrattua vähän viljapeltoa testausta varten niin, avot! Parin paikallisen maajussin kanssa on neuvottelut hyvällä mallilla, joten ei muuta kuin syksyä odottelemaan ja elonkorjuuta. Kunnan maataloussihteerille soittelin EU-tukiasioista, mutta kummallisen nihkeätä oli suhtautuminen. Vanhan puimurin omistaminen ei kuulemma ole tukiperuste. Ei ole helppoa meillä maataloustuottajilla, kun virkamiesten asenne on tuota tasoa, se kävi selväksi. Olisi syytä Brexitiä harkita meilläkin.

Niin, se rollaattorihomma. Täytyy siitä tehdä varmaan oma päivitys myöhemmin, mutta sen verran voi vihjaista, että siitä on tulossa laite numero 29.